Olette jonossa,

...olkaa hyvä ja odottakaa.

Ni är ännu i kö,

var god och vänta..."

Tämä jono on P.I.T.K.Ä. Tai ainakin odottavan aika on pitkä. Pahimmassa tapauksessa kuusi kuukautta. Tämä tyttöhän sitten odottaa, nimittäin päivää jolloin Jorvissa tehdään abdominoplastia :) Elikäs eilen iltapäivällä oli vihdoin aika plastiikkakirurgin arvioon tehdäänkö tuolle pömppikselleni mitään. Lääkäri oli todella mukava naishenkilö joka kuunteli vaivat ja oireet ja sen jälkeen tsekkasi tilanteen. Ehdin saada paidan pois niin hän totesi heti, että kyseessä on reippaasti venynyt vatsalihaskalvo (linea alba) ja selkeät perustelut päästä leikkaukseen. Lääkäri tutki vatsanalueen seisten ja makuulteen, sai hyvinkin 3-4 sormea tuohon vatsalihasten väliin melkein koko vatsan matkalta. Tämän jälkeen hän kertoi ja näytti piirtäen kuinka leikkaus tehtäisiin. Kyseessä on melko iso leikkaus, jossa alavatsalle tehdään viilto kutakuinkin lonkasta lonkkaan, yhdistetään vatsalihakset ompelemalla ja poistetaan ylimääräinen nahka. Jos nahkaa joudutaan poistamaan paljon samalla siirretään napa oikealle paikalleen. Itse operaatio kestää 2-3 tuntia, josta kuulemma suurin osa on ompelua. Lisäksi vatsaan laitetaan ns. dreenit joksikin aikaa, koska nestettä kertyy elimistöön paljon. Sairaalassa menee 1-2 vuorokautta voinnista riippuen ja sairaslomaa 4 viikkoa. Jorvissa on kuuden kuukauden hoitotakuu eli siinä ajassa pitäisi päästä leikkaukseen. Hoitajalle voi ilmoittaa mikäli on valmis ottamaan mahdollisen peruutuspaikan vastaan.

Kuva kuukkelista

Minua ei ole koskaan leikelty eikä nukutettu. Molemmat pelottaa ja jännittää. Olennaista toipumisessa varmasti on hyvä fyysinen kunto. Varsin pätevä motivaattori. En ole nyt oikeastaan kuukauteen tehnyt juuri mitään ja syönyt mitä sattuu, hiilaripainotteisesti. Nyt täytyy pikkuhiljaa herätä toimimaan. Yritän nyt alkuun jättää jatkuvan puputtamisen pois ja päästä edes kävelylenkille. Siitä sitten eteenpäin parempaan ruokavalioon. En aio noudattaa pilkuntarkkaa liteä tms vaan ihan maalaisjärjellä alkuun. Liikuntaa lisäilen tuntemusten mukaan, en pakollisen x-määrää/viikko. Juoksulenkkien onnistuminen olisi mahtavaa :) katsotaan palaanko punttikselle milloin jos koskaan. Päivä kerrallaan.

Mikä on olo nyt? Parempi, helpottuneempi. Mutten väitä, että olisin parantunut tai kaikki huolet ja ahdistukset kadonneet lääkärin päätöksen myötä. Olen vielä ensi viikon sairaslomalla ja loppuviikosta pitäisi käydä kontrollikäynnillä lääkäriin luona. Hän laittaa tarvittaessa lähetteen psykiatrille joka pystyy tarvittaessa määräämään lisää sairaslomaa jne. työterveyslääkäri ei kuulemma voi tämän enempää määrätä kelan takia. Kela haluaa erikoislääkärin B-lausunnon. Tällä hetkellä arkeen palaaminen lähinnä ahdistaa. En osaa kuvitella itseäni töihin. Ehkä siinäkin on iso juuri se palaamisen kynnys, mutta myös päivittäinen jaksaminen niin töissä kuin kotonakin. Olisi aika tehdä jatkosuunnitelmia kuinka saisi arki-illat helpottamaan. Olen mielestäni aika hyvin pystynyt jättämään sotkut huomiotta, paitsi aamuisin on inhottava kömpiä kahville jos pöydät pursuaa tiskejä, ruokakattilat tönöttää hellalla ja jalkapohjissa rapisee leivänmurut. Mä pidän tietynlaisesta säännöllisyydestä ja rutiineista. Esim. siitä kun on minulla on aamuvuoro, on selvä juttu että mies vie lapset päiväkotiin. Tai kun esikoisella on treenit, mies kuskaa hänet ja käy itse siinä samalla punttiksella. Sitten taas normiarjesta poikkeamiset ahdistaa ja saa mulla koko pakan sekaisin; yhtäkkiset suunnittelemattomat menot, viikonlopputurnaukset silloin ja tällöin, yllätysvieraat (onneksi niitä on hyvinhyvin harvoin), neuvola-lääkäri-puheterapeutti ym reissut työvuoronvaihdoksineeen...

En nyt kuitenkaan ole ihan vain kotona istunut, koska todellakin vain istuisin enkä saisi mitään tehtyä. Parit pöksyt olen poitsulle ommellut. Muuten olen parina päivänä ollut apuna serkun kämppää maalaamassa. Mukavaa hommaa :) ja nyt lähdetään shoppaamaan hänelle verhoja.