Abdominoplastia

Torstai 31.1.
Kello soi aamulla 05.00. Yllättävän hyvin sain nukuttua. Kaksi tuntia ennen operaatiota oli vielä lupa juoda joten keitin kupin kahvia. Surffailin ne "pakolliset": face, blogger, s-posti, lemppari foorumit... Ja pakkailin sairaalakassin loppuun. Kuuden jälkeen tuli äitini hakemaan ja lähdettiin kohti jorvia. Kaksi pienintä olivat mummolassa yökylässä, isoimmat jäivät vielä nukkumaan ja mies oli työmatkalla. Ajomatkaa meiltä on kutakuinkin puolisen tuntia ja perillä oltiinkin pikkusen ennen seiskaa.
Osastolla ohjattiin kahden hengen huoneeseen, jossa jo huonetoveri odotteli vastaavaan operaatioon pääsyä. Sairaalavaatteiden vaihto ja asettautumista. Olin ostanut mukaan Torey Haydenin pokkarin Viattomat jota sitten yritin siinä odotellessa lukea. Pah, keskittymiskyky tasan nolla. Hoitaja kävi mittailemassa verenpainetta ja lämpöä, tippa laitettiin valmiiksi käteen. Huonetoveri lähti leikkaukseensa. Tuijotin vuorotellen kelloa ja telkkaria. Ramppasin vessassa. Seuraavaksi olisi minun vuoroni.

Avaruuslakanan alla lämpimässä.

Kymmenen aikaan hoitaja toi esilääkityksen ja kertoi, että kohta mennään heräämön puolelle odottelemaan salin vapautumista. Heräämössä kävi leikkaustiimi esittäytymässä. Muistan katsoneeni kello noin yhdentoista aikaan ja sit lähdettiin saliin. Salissa hoitaja antoi happimaskin kasvoille ja pyysi hengittelemään rauhallisesti. Anestesialääkäri kertoi laittavansa tippaan ns nukutuslääkkeen ja sen jälkeen muistan vetäneeni happea pari kertaa.
Seuraava muistikuva on heräämöstä kun heräilen klo 15 aikaan. Väsyttää hirveästi. Tunnen verenpainemittarin käsivarressani. Napakka Tram-vyö tukee keskikroppaa. Polttavaa kipua ylävatsalla. Saan lisää (?) kipulääkettä. Torkun pätkiä. Pikkuhiljaa olo virkistyy ja minut siirretään takaisin osastolle. Muistelisin, että viiden-kuuden aikaan. Mies ja äitini ovat jo soitelleet osastolle ja kyselleet vointiani.
Osastolla huoneessa ilta meni torkkuessa ja hoitajien kysellessä vointia. Kivut kovenivat ja sain tujut dropit tippaan ja reiteen. Niiden voimilla yritinkin sitten käydä vessassa. Aivan hirveätä. Parin metrin matka tuntui kilometreiltä, tuskan hiki nousi otsalle ja pöntölle istuttaessa alkoi yökkiminen. No eihän sieltä mitään tullut kun en ollut syönytkään, mutta yökkästen aiheuttama kipu vatsassa oli jotain horroria. Hoitaja auttoi takaisin sänkyyn ja myöhemmin yöllä jouduttiinkin katetroimaan, mikä hieman helpotti kipua alavatsalla. Yön aikana tippui myös antibiootit suoneen ja sain klexane-pistoksen reiteen veritulppia ehkäisemään. Pistoksia jatkettaisiin myös kotona.

Yö sairaalan kattojen yllä.

Perjantai 1.2.
Yö meni huonosti unen ja valveen rajamailla. Aamupalan sain sänkyyn ja voi taivas se maistui hyvältä. Söin vellin, join kahvin ja ananasmehun. Olo ja mieli tuntui kohentuneen edellisestä päivästä reippaasti. Ylösnouseminen ei. Aamun siinä yritin nousta jalkeille, mutta jo sängyn reunalla istuminen sai tutun tuskanhien nousemaan pintaan. Hoitaja ja opiskelija tulivat hieman myöhemmin auttamaan vessaan. Se sujuikin jo hyvin eikä tullut huono olokaan. Aamupala varmasti kohensi oloa. Leikannut kirurgi kävi tsekkaamassa haavat ja antoi luvan toisen dreeniletkun poistoon sekä kotiinlähtöön kunhan olen vielä vähän enempi jalkeilla. Niinpä kiersin osastolla lenkin ja kävin päivähuoneessa selaamassa hesarin. Hoitaja kävi poistamassa dreenin ja tipan kädestä. Soittelin miehelle, että saa tulla hakemaan. Kyytiä odotellessa vaihdoin hissuksiin omat vaatteet. Kotiohjeet sain mukaan, epikriisi tulee postitse perästä. Kirurgi kertoi käydessään, että lihaksia oli jonkin matkaa yhdistetty, suojaksi laitettu verkko ja ylimääräistä ihoa poistettu sekä napa siirretty paikoilleen.
Kotiin päästyä majoituin sohvalle. Muksut ovat huomioineet äidin suht hyvin ja kyselleet tarviinko jotain. Illemmalla jäljelle jäänyt dreeniletku alkoi vuotaa juurestaan, siitä mistä menee ihon sisään. Sitä toppailin ja droppien (burana, panacod) voimalla omaan sänkyyn.

Lauantai 2.2.
Nukuin yön todella hyvin. Heti herätessä huomasin, että dreeni oli vuotanut aika reippaasti. Alusvaatteet, sänky ja peitto oli veressä. Joten aamupalan jälkeen vietiin miehen kanssa lapset mummolaan ja mentiin peijaksen sairaalan päivystykseen vuotoa näyttämään. On muuten melkoinen ponnistus istua autoon ja nousta sieltä jos penkki on vähänkin matala eikä keskikroppaa pysty käyttämään ollenkaan. Autch.
Päivystyksessä pääsinkin melko pian toimenpidehuoneeseen pötköttelemään ja hoitaja kävi katsomassa vuotoa. Sitten odoteltiinkin about 5 tuntia kirurgia katsomaan mitä letkulle ja vuodolle tehtäisiin. Vihdoin lääkäri tuli ja todettiin, että letku saa vielä jäädä koska dreeni keräsi edelleen reippaasti sisäistä vuotoa pois. Vuotokohta putsattiin ja topattiin hyvin. Sain kotiinkin arsenaalin tarvikkeita. Illan aikana vuoto loppuikin :)

Sohvan valtaaja.

Sunnuntai 3.2. - Keskiviikko 6.2.
Sunnuntaina käytiin anopilla syömässä, ihana päästä vähän liikkeelle ja ulos. Olo ollut siedettävä. Pystyssä ei pitkiä aikoja pysty olemaan kun isoa leikkaushaavaa alkaa kivistämään. Kipulääkkeitä vielä menee säännöllisesti, vähennetään tarpeen mukaan. Tiistaina toinenkin dreeniletku otettiin pois terveyskeskuksessa, ihanaa. Eipä ollu hääppönen unikaveri. Yritän liikkua pieniä pätkiä kotona jo senkin takia kun selkä kipeytyy jatkuvasta makoilusta. Vatsa on tosi turvoksissa vielä, napa ja leikkaushaava näyttävät siisteiltä. Ihoalue leikkaushaavan ja navan välissä on tunnoton, mutta eiköhän se tunto palaa toipuessa. Tukivyö aiheuttaa inhottavaa kutinaa. Ilman sitä ei pärjää eikä saakaan olla kuin pikku hetkiä. Itse en voi olla kuin makuuasennossa ilman. Tikit navasta poistetaan ensi maanantaina ja jälkitarkastus on helmikuun viimeinen päivä. Tällä hetkellä tuntuu täysin utopistiselta ajatukselta olla työkunnossa (nostelut, kumartelut) kolmen viikon päästä mut katsellaan päivä kerrallaan.
Teksti saattaapi olla sekavaa ja jotain unohtuakin kun edelleen olen kovin väsynyt. Kuvia ex-pömppiksestä otetaan kun pystyn ilman vyötä olemaan pystyssä.

Mind medicine